CARAMICS'S TOFFEE

Kuva: Milzu Kuva: Milzu

Perustiedot

Nimi: Caramics`s Toffee (Tilda) Rotu: Welsh corgi pembroke
Syntynyt: 14.5.2007 Väri: soopeli
Kasvattaja: Tita, Caramics Säkäkorkeus: 30 cm
Omistaja: Milzu, Onnenapila Painotus: Paimennus ja pihan vartiointi

Luonne

Tilda on Onnenapilan energiapommi. Se jaksaa aina leikkiä ja ilahduttaa. Tämä tomera töpöjalka ostettiin tänne Liinan seuraksi Caramicsin kennelistä kahden kuukauden ikäisenä. Sen kutsumanimi muutettiin Tofusta Tildaksi rakkaan edesmenneen Tilda-rouvan muistoksi (bokserinarttu Taivaanlahjan Tilda). Se oli tänne tullessaan hieman varautunut varsinkin, kun Liina näytti sille saman tien kuka on pomo. Nyt Tilda on kuitenkin sopeutunut mainiosti ja ottanut tehtäväkseen pihapiirin vartioinnin. Sen aamurutiiniin esimerkiksi kuuluu kipittää tarkistamassa maatilan alueet ennen aamupalaa.

Sen päätyöksi tarkoitettiin karjan paimennus nyt, kun ensimmäinen lehmämme Feta saapuu maatilalle, mutta vielä sei ei ole liinan esimerkistä huolimatta oikein ymmärtänyt tehtäväänsä.

Tällä hetkellä Tilda omistaa pentusetin, johon sisältyy pentupanta ja -talutin hihnaan opettelua varten, ruokakupit, shampoo ja hoitoaine, kynsisakset, herkkuluita ja -tikkuja, siankorvia ja keksejä, vinkuleluja, tennispallo, vetolelu ja pehmolelu.
Näyttelyitä varten Tildalla on 100 cm:n näyttelyhihna.

Suku

Tildan isä on Caramics's Johnny ja äiti Caramics's Natasha.

Kilpailukalenteri

Laji Päivä Paikka Tuomari Tulos
Näyttelyt 20.05.08 Highline Eros EH
Maastoesteet 17.5.08 Casaya Mimmu MEKUMA
Paimennus 18.5.08 Myhkä Kelmi 62p, hyväksytty => B I
- - - -

Sanallisia:

Eros (LT 20.5.2008): "Tiivisrunkoinen aavistuksen massava narttu, hyvät pään mittasuhteet. Ryhdikäs olemus. Saisi olla paremmat takakulmaukset. Hyvä turkki."

Jälkeläiset

Astutus Isä Syntyi Pennut
- - - -